Ihmistarhaus

Häkki-ihminen on ihmistarhan asukas. Ihmistarhat sijaitsevat kaupungeissa, viimeaikaisen kasvun seurauksena uusimmet niistä eritoten rautateiden lähettyvillä. Esimerkiksi Oulun ja Tampereen junanraiteiden varrella näkyy hyvin surullisen näköisiä, eleettömiä ihmistarhoja. Häkki-ihminen näyttäytyy siellä kuitenkin vain hyvin harvoin, sillä hän on useimmiten joko työpaikallaan tai sisällä häkissään. Vallitsevan tilanteen kussakin häkissä voi päätellä tarhauksen parkkipaikalla.

Ihmistarhauksen avain on työpaikoissa. Ihminen suuntaa kaupunkiin, sillä siellä ovat työpaikat ja työpaikat tietävät rahaa. Tällä rahalla voi maksaa häkkinsä ja siellä viihtyäkseen ostaa sinne toisten häkki-ihmisten kokoamia laitteita tai katsoa simulaattorista lattiaihmisten näyttelemää elämää. Ihmistarhaus synnyttääkin yhtä aikaa sekä hankintojen tarpeen että varan näiden tarpeiden hankkimiseen. Se on itse sekä syöjä ja ruokkija, mutta irrallinen rengas. Harvalle enää riittäävät pesä, perhe ja jokapäiväinen leipä, jotka olisivat saatavilla vähemmälläkin työllä, sillä ihminen on ohjattu haluamaan. Hänelle on määritelty elintasoltaan hyvä ja arvokas elämä, joka ei viime kädessä tarvitse edes rakkautta. Elämäänhän tullaan viihtymään ja kuluttamaan, näin on monin tavoin annettu ymmärtää. Kysymys on vapaan ihmisen ohjaamisesta haluamaan sellaista, mitä ilman hän tulisi aivan hyvin toimeen ja voisi monin tavoin paremmin. Tämän saavuttamiseksi hän astuu häkkiinsä ja taistelee siellä yhä mukavammin viihtyäkseen.

Tarhatun häkki-ihmisen päätehtävänä on rakentaa valtakuntaa, jota hän ei oikeastaan juuriltaan edes itse tunnista. Ihmistarhausta perustellaankin juuri yhteiskunnan kehityksellä, mutta onko kukaan koskaan kertonut häkki-ihmiselle, mitä valtakuntaa ja kenelle hän oikeastaan rakentaa? Liittyykö hänen työpanoksensa kehitykseen, jolla on jokin päämäärä ja onko tuo päämäärä lainkaan toivottu? Täytyisi kai olla muutakin syytä kuin työnteko omia hankintoja varten, jotain jonka eteen kaikki antavat panoksensa. Ainakaan suomalaisen ihmistarhan asukkaita katsoessa kehityksen suunta ei ole ollut tarhausta tukeva. Ihminen ei voi hyvin. Hän on passiivinen, elää viihteen ja kilpailun kourissa ja hänen jälkeläisensä kasvavat hedelmättömällä, huonoa ravintoa antavalla maaperällä nappikuulokkeet korvillaan. Yhteiskunnan kehitystä tällainen ei toki haittaa. Verorahat kilahtavat kirstuun, vaikka kaiken näkyvän ja näkymättömän rakentaja, tarhattu, työtä tekevä ja keinovapautta elävä ihminen, ei voisikaan hyvin.

Mutta mitä tarhaihminen siis rakentaa? Suomen valtio on jatkuvasti talousvaikeuksissa niin, että veroja uudistetaan, kuntia lakkautetaan, terveysasemia ja kouluja suljetaan. Kun sitten katsoo ympärille niin ei tässä maassa ole juuri silminnähtävää kehitystäkään tapahtunut. Väkiluku on ennallaan ja kaupungit matalia niin kuin ennenkin. Tarhattu ihminen omistaa ehkä uusia leikkikaluja, mutta ne hän on hankkinut omilla varoillaan. Missä siis näkyy yhteiskunnan rakentaminen, tarhaihmisen kädenjäljet, jatkuvasti kasvanut energiantarve ja kertyneet verovarat? Miksi muurahaiskeko ei kasva eivätkä julkiset palvelut parane, vaikka kaikki koko ajan rahoittavat sen rakentamista ja ehostusta? Miksi kaikkea päin vastoin supistetaan ja hinnat nousevat, vaikka ravinnon, asuinsijan ja koulutuksen tarve ei kenenkään osalta ole muuttunut? Rakennammeko me ylipäänsä mitään vai teemmekö vain rahaa kasvottomille, etäisille maaherroille sillä kehityksen illuusiolla, että puhelinmallit ja junanvaunut uudistuvat. Pilkomme polttopuita, mutta missä niitä poltetaan, kun kotimaassa nuotiopaikat vain vähenevät?

Ihmisen oikeus on tietää, minkä vuoksi hän on vapaudestaan tarhaansa astunut ja mitä hän kotimaassaan rakentaa. Siihen ei riitä tieto budjettiriihestä, taikasanat hyvinvointivaltiosta tai suhdannevaihteluista eivätkä televisioidut Itsenäisyyspäivän juhlat. Kansaa seisoo leipäjonossa ja terveysasemat kuihtuvat, vaikka työtä kyllä tehdään niin kuin aina ennenkin eivätkä tarpeet ole kasvaneet. Samaan aikaan nostetaan musiikkitaloja, kiillotetaan pintaa niin kuin velka-autollaan kehuskeleva naapuri. Jokainen voi nähdä, ettei kaikki ole kohdallaan.