Ajatus

Tämä ajatus on syntynyt vastineena eläinten oikeuksia ajavalle Oikeutta eläimille -liikkeelle. Allekirjoittaneen näkemyksen mukaan se, että ylipäänsä joudumme vaatimaan oikeuksia eläimille on seurausta siitä, että meidän ihmisten itsemme oikeus olla ihminen on kaventunut. Tätä puutetta ei vain tuon tuosta tunnisteta, emmehän enää oikein edes tiedä, mikä tai mitä ihminen on. Olemme paikastamme jo liian etääntyneitä itse rakentamamme yhteiskunnan ja laitetodellisuuden rakenteisiin, biologiseksi tehtailijaksi, joka ajaa aamuruuhkassa, käy kahvitauolla ja hankkii itselleen laitteita. Turkistarhaus ja häkkikanat ovat suora seuraus tämän ihmisen, häkki-ihmisen, todellisuudesta. Keskityttäessä eläinten oikeuksien sijaan ajatuksella tämän ihmisen herättämiseen ja vapauttamiseen, tulisivat eläintenkin oikeudet korjatuiksi. Niin kauan kuin keskitymme vain eläinten oikeuksiin, hoidamme pelkkää oiretta. Ihminen olisi tämän kehityksen takaa vain ensin tunnistettava, nähtävä, mitkä hänen oikeutensa ihmisenä ovat. Ne ovat aivan muuta kuin kuluttajan valitusoikeus.


Oikeutta ihmisille -ajatuksen peruspäämäärät ovat:

- häkki-ihmisen vapauttaminen
- ihmistarhauksen lopettaminen
- typeryyteen ohjaamisen lopettaminen
- yhteisöllisyyden kasvattaminen
- luontoyhteyden palauttaminen
- oikeutta eläimille
- luomuihmisen tuotteiden suosiminen

Johdonmukaisen etenemisen takia aloita alimmasta tekstistä.

Luomuihmisen tuotteet

Anna oikeutta ihmisille ja suosi luomuihmisen tuotteita. Hän voi olla pienviljelijä, käsityöläinen, yrttitahuri, puuseppä tai autonkorjaaja, ei sillä ole väliä. Vältä häkki-ihmisen tuotteita. Se voi hetkellisesti johtaa häkki-ihmisen työttömyyteen, mutta mikäli hänen tahtonsa ja kekseliäisyytensä voittaa, hän saattaa kouliintua yrittäjäksi ja luomuihmiseksi. Kun luomuihmisyydestä tulee kannattavaa, ihmistarhauksen määrä vähenee, usva ajattelun ja silmien edestä hälvenee, ihminen astuu hiljalleen ulos häkistään ja vuorovaikutus siirtyy verkkoyhteisöistä todellisille elämän kentille. Rahasi vastaanottaja saa kasvot ja tiedät, kenen elämää autat rakentamaan.

Anna oikeutta itsellesi ihmisenä ja suosi suurille yleisöille tuotettujen elokuvien ja videopelien sijaan eri kulttuurien elokuvia, lautapelejä, kirjallisuutta sekä yhteisiä liikunta- ja musiikkiharrastuksia.

Oikeutta eläimille

Oikeutta ihmisille -ajatus pitää sisällään tavoitteen eläinten oikeuksista, sillä häkki-ihminen on suurin syy häkkieläimiin. Häkkilintu tai häkkihamsteri ovat jo mainitut, mutta häkki-ihmisen on myös syötävä. Häntä varten kaupan hyllyllä on aina kysynnän hetkellä oltava tuoretta ruokaa, joka kauppiaan osalta olisi tultava myydyksi ennen kuin sen parasta ennen -päivä kuluu umpeen. Ruokaa on siksi tuotettava ja toimitettava enemmän kuin sitä tarvitaan ja niinpä osa lihastakin menee aina roskalaatikkoon. Kun ruoan tuotanto vielä vallitsevan asenteen mukaisesti on jatkuvasti kasvavaan tehokkuuteen ja parempaan tuottoon pyrkivää, ei sitä voida toteuttaa häkkiä välttämällä. Kuluttajan kannalta taas ruoan on oltava edullista, jotta tälle jäisi rahaa ostaa viihdykkeitä ja matkustaa. Näillä seikoin häkki-ihminen synnyttää tarpeen häkkieläimelle ja eläintaloudesta tulee keskittynyttä. Häkkibroileri, häkkikanan munat, tarhasika ja tarhanauta ovat kaikki häkki-ihmisen, tuntemattoman valtakunnan rakentajan ruokaa. Luomuihmisen ruokkiminen tuottaa tämän lihaa syödessäänkin paljon vähemmän hukkaravintoa kuin häkki-ihmisen, jonka ruokkimisessa on aina kyse optimoinnista ja suurten joukkojen kulutuksen ennustamisesta. Häkki-ihmisen vapautuminen tietäisi kysynnän ja tarjonnan lähenemistä ja ruoantuotannon kasvavaa kannattavuutta myös lähialueilla, sillä ruoan ollessa saatavilla läheltä yhä harvempi suuntaisi matkaansa suuriin kauppakeskittymiin. Moni myös varmasti söisi mielummin reittä, jolla on oikeasti joskus juostu - reittä, joka on pelkän valkuaisainetehtaan sijaan kuulunut todelliselle eläimelle.

Erottaminen luonnosta ja yhteyden takaisinmyyminen

Häkki-ihmisen erottaminen luonnosta on hyvin ovelaa. Kun erottaminen on tapahtunut, häkki-ihminen on kaikessa tarvitsemassaan riippuvainen omasta varallisuudestaan ja tuon yhteyden, joka voi olla elintärkeäkin, toimittajista. Hän ei kykene itse enää mihinkään. Hänen elämänsä on kuin uusi auto, jonka huolto ja korjaaminen onnistuu vain merkin toimittajalta. Edellä esitetty elämän riistäminen ja sen takaisin myyminen viihteenä käy jo käsitellystä esimerkistä. Viimeaikaisin esimerkki ovat sen sijaan yrtit, joita nyt ollaan kieltämässä. Kiellon jälkeen ihminen hankkii ennen metsästä poimimansa yrtit, sikäli kun on vielä osannut, valtuutetuilta jälleenmyyjiltä valkoisina yrttipillereinä. Hän ei osaa enää lääkitä itseään ja jos minkä vähän osaakin, on se laitonta. Samoin myydään meille vaikkapa kuorittuja kaurahiutaleita ja sen jälkeen leseet eri paketissa, jotta suolistomme toimisi. Ensin siis ravinnosta poistetaan jokin sellainen, joka meidän elimistömme toiminnalle on tarpeellinen ja sitten se myydään erikseen. Esimerkkejä on tällä saralla lukuisia. Vaatetukseen liittyen voidaan ihmiselle ensin myydä kenkä, jonka pohja on niin pehmeä, ettei jalka tunne suuriakaan maan epätasaisuuksia. Tämän jälkeen hänelle myydään pohjallinen, joka hieroo kengän sisään steriloitua jalkaa terveyttä edistäen siten kuin paljain jaloin kävellessä luonnostaan aiemmin tapahtui. Kesällä tämän havaitsee hyvin selvästi: jalanpohjan ja maan välissä on aivan turha kerros myytyä jalkinetta. Ensin maayhteys on katkaistu ja sitten tilalle myydään sen muovinen jäljitelmä. Ja entäpä kuntosalit? Mitä muuta ne ovat kuin tavallisesta arkiliikunnastaan ja kekseliäisyydestään erotetulle ihmiselle myytävä ulkoistettu, maksullinen liikuntapalvelu? Onko nostettava kuntosalipainoksi muotoiltua rautaa urheilukaupan verryttelyasussa kun saman voisi tehdä metsästä löytyvin tarpein arkitamineissaan? Siihen vain monella häkkielämän passivoimalla ei ole enää tahtoa. Sidotulla rahalla itsensä on helpompi pakottaa liikkeelle, sillä rahan arvo jokaiselle on selvä. Olemme näissä merkein lapsia, joilta kiusaaja toistamiseen vie lippalakin ja myy aina sen jälkeen takaisin.

Vakavin erottamisen keino ovat sterilointi ja hygienia. Ihminen ohjataan, jopa pakotetaan välttämään bakteereja, jotka kuitenkin ovat elinehtomme. Kun elimistö ei enää tunnista bakteereja tai luonnonaineita eikä tule niiden kanssa toimeen, ne aiheuttavat vierasainereaktion. Vähimmimmään se on allergia, vakavimmillaan vaarallinen, lääkehoitoa vaativa infektio. Näitä reaktioita onkin paikattava juuri lääkkeillä, joita ei tarvittaisi, jos elimistömme olisi tottunut päivittäiseen kanssakäymiseen erilaisten bakteerien kanssa, joita ihollemme ja suolistossamme elää ja on aina elänyt. Kätemme tarvitsevat multaa ja elimistömme pesemättömiä marjoja. Esimerkiksi vesijohtovetemme useissa kaupungeissa tulee ultraviolettisäteilytyksen läpi, samoin kumikäsineet ovat ilmestyneet kaikkialle elintarvikealalla. Tämä on aivan liian vähän ja yksiulotteisesti käsitelty aihe. Olemme pian tilanteessa, jossa luonnosta vieraantunut kehomme tarvitsee selviytyäkseen päivittäisen annoksen lääkkeitä, lisäravinteita ja entsyymejä, jotta edes ruokamme sulaisi emmekä olisi jatkuvassa vasta-aineiden hälytystilassa. Kehityksen seurauksena ihmisistä tulee nykyaikaisia, muovikelmuilla eristettyjä taloja, jotka vaativat hengittääkseen koneellisen ilmastoinnin. Kansan vastustuskyvyn laajamittainen aleneminen on vakava uhka epidemian aikaan. Jäämme täysin lääke-ja ravinnehoidon varaan, jos siitäkään on avuksi. Luomuihminen multaisine käsineen on silloin häkki-ihmistä paremmassa asemassa. Olisiko syytä havahtua, ennen kuin hengitysilmastamme on poistettu happi niin, että joudumme ostamaan senkin koteihimme erikseen myytävissä säiliöissä?

Ihmisen oikeus on säilyttää luontoyhteytensä, taidot ravinnon tuottamiseen ja itsensä lääkitsemiseen. Ihminen ei ole kone, jonka toiminta siirretään ulkopuolelta hallittavaksi tämän omilla varoilla. Pakkohygienia on vakava uhka koko kansalle ja yrttikielto lain sallimaa alistamista.

Yhteisöllisyyden puute

Meillä Suomessa viljellään sellaista kuvaa, että ihminen on aikuinen sitten, kun hän asuu yksin. Suuria pohdintoja ei tarvita sen huomaamiseen, ettei asia näin ole. Tästä syystä yksityishäkkien määrä on kuitenkin aina ollut suuri ja yhä vieläkin kasvussa. Kehitystä edesauttavat kotiteatterilaitteet ja omat saunat, jotka vähentävät tehokkaasti niitä hetkiä, joina yksilö välttämättä tutustuisi uusiin lajitovereihin. Yhteiset saunavuorot tuntemattomien kanssa kuuluvat vain harvojen ihmistarhojen ominaisuuksiin, hetket, joina monet uusista ajatuksista ovat syntyneet. Viihde palvelee samaa tarkoitusta tuomalla häkki-ihmiselle televisiosarjoja, joissa seurataan kuvitteellisten hahmojen arkea sen sijaan, että harrastettaisiin ja elettäisiin yhteisössä omaa arkea. Kun häkki-ihmiset näin pysyvät riittävän erillisinä yksilöinä muodostamatta voimakasta yhteenkuuluvuutta, heitä on helppo hallita. Suomessa kansa on muutenkin heikkoa vastustamaan kehitystä, vaikka se olisi kovinkin epämieluisaa. Avaintekijänä ohjaamisessa on, että yksilön tulee kokea riippumattomuus, itsenäisyys ja jopa itsekkyys arvokkaiksi, voimakkaiksi ominaisuuksiksi. Voimakkammiksi kuin jakaminen, avun pyytäminen tai sen antaminen. Sillä kuka meistä ei tahtoisi olla voimakas? Suurin näin saavutettava yksilön voima on kuitenkin harhaa ja vähäiseltä todellisuudeltaankin hyvin pieni ei-toivotun kehityksen ja poliittisten voimien kilpailijana. Sellaisiin vaikuttamiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä, ei yksilön riippumattomuutta. Ihmisen oikeuksiin kuuluu jäsenyys ja todellinen vuorovaikutus laumassa, jonka luottamusta hän nauttii. Häntä ei tule väärin ihantein ohjata elämään yksin, hajotettuna ja hallittuna laumastaan.

Typeryyteen ohjaaminen

Jotta häkki-ihminen ei huomaisi meneillään olevia kehityksen syviä virtauksia tai esittäisi kysymyksiä rakentamastaan valtakunnasta, hänen on parasta olla typerä. Mihin tahansa kauppaan tai kioskiin astuessamme joudummekin aina vähintään kohtaamaan uutisjulisteen, lööpin, jossa on tavallisesti aivan turhanpäiväistä asiaa. Usein suoraan sanottuna roskaa. Vaikka emme niitä lukisi, ne osuvat näkökenttäämme joka tapauksessa aivan kuten eroottinen materiaali R-kioskin lehtiosaston ylähyllyllä. Kunkin omasta aivotoiminnasta on kiinni, miten paljon tällainen salakavala hyökkäys meihin vaikuttaa. Salarakkaita, tanssikilpailujen ja reality-sarjojen käänteitä, tyhjänpäiväisiä tutkimuksia suomalaisten seksielämästä ja pettämisistä, julkisuuden henkilöiden rahankäyttöä, ohjeita täydellisistä kesälomista, verotietoja, vääristeltyjä uutisia maailman tapahtumista ja muuta tyhjänpäiväistä pakkosyötetään joka ovessa. Yksikään näistä otsikoista ei tarjoa ihmisille mitään pohdittavaa, jotain joka herättäisi nukkuvan häkki-ihmisen ajattelemaan jotain tähdellisempää kuin perjantaita, lottovoittoa ja ilmastonmuutosta. Useimmiten niissä ei myöskään esitetä mitään ilon aihetta, pikemminkin syötetään tietoa onnettomuuksista ja huoliksi yhteisiä ajatusimureita, jotka sulkevat silmät monelta sillä hetkellä olennaisemmalta ja ajankohtaiselta seikalta. Mainokset toimivat lööppien tapaan. Niitä on pakko kuulla ja nähdä kaikkialla. Välttyminen vaatii tietoista työskentelyä. Halujamme ja mielikuviamme ohjataan röyhkeällä tavalla, jotta me kuluttaisimme ja ajattelisimme toivotusti, sillä ihmistarhan tehtävä on myös kuluttaa. Missään ei kehoiteta rakastamaan, harkintaan tai viisauteen. Samoin ei taiteilija varmasti saisi laittaa kantaa ottavia teoksiaan mainosten tavoin kaikkien pakkonähtäväksi. Mainonta ja typeryys ovat sen sijaan julkisesti sallitaan.

Typeryyteen pakotetaan voimakkaasti viihteen avulla. Televisiosarjoissa syödään kilpaa yököttäviä ruokia, seurataan kiroilevan julkkisperheen elämää, joutavia viikkosarjoja tai katsellaan maailmaa vääristeleviä musiikkivideoita. Lisäksi televisiosarjat ja videovuokraamot keskittyvät lähes yksinomaan amerikkalaiseen viihteeseen. Toimintaa, draamaa tai komediaa, mutta ihminen oppii näkemään vain yhden ihmis-ja kulttuurityypin sen sijaan, että tuntisi hiukan venäläistä, persialaista, japanilaista, argentiinalaista tai kreikkalaista ihmistä, kun kerran simulaattorinsa ääreen asettuu. Vallitseva yllyke ohjaa meitä yhtä aikaa poliisisarjamaiseen kovuuteen ja keveään sinkkuelämään kaupungin valohohteessa. Erityisesti viisaus, rakkaus, vastuullisuus ja havahtuminen eivät ole suosittuja aiheita. Huolestuttavinta on, ettei ihminen yhtä aikaa tunnu lainkaan ymmärtävän, mistä television ja videoiden ääreen asettumisessa on kysymys; mitä ihminen oikeastaan silloin itseensä antaa ladattavan, vaikka luulee saavansa viihdettä. Mille hän avaa alitajuntansa? Sama pätee uutisiimme. Ne ovat aina hyvin yksipuolisia näkökulmaltaan, joka ei useissakaan tapauksissa ole osoittautunut puolueettomaksi, edes totuudelliseksi, ennemminkin väärällä tavalla provosoivaksi. Kaiken mainitun mainonnan, valikoidun viihteen ja informaation kautta häkki-ihmisen ajattelu päätyy häkkitavaraksi. Silloin häkkielämästä ei enää oma-aloitteisesti astuta ulos.

Ihmisen oikeuksiin kuuluu, ettei hänen tarvitse olla typerä. Hän ei synny typeräksi, mutta on kasvatettavissa sellaiseksi. Oikeutta ihmiselle -ajatuksen tavoitteena on lööppien ja pakkomainonnan poistaminen. Ihmisellä on oikeus olla jatkuvasti, tahtomattaan ja kaikkialla kohtaamatta typeryyttä. Myös yksipuolisen amerikkalaisen maailman tajuntaan kiinnittämisen katsotaan viidenkymmenen vuoden pakkoruokinnan jälkeen riittävän. Ihmisen oikeus on tulla ohjatuksi kasvattamaan sydäntään, ymmärrystään ja todellista sivistystään. Se on myös meidän velvollisuutemme - kasvattaa itseämme ja hyviä jälkeläisiä.

Ihmistarhaus

Häkki-ihminen on ihmistarhan asukas. Ihmistarhat sijaitsevat kaupungeissa, viimeaikaisen kasvun seurauksena uusimmet niistä eritoten rautateiden lähettyvillä. Esimerkiksi Oulun ja Tampereen junanraiteiden varrella näkyy hyvin surullisen näköisiä, eleettömiä ihmistarhoja. Häkki-ihminen näyttäytyy siellä kuitenkin vain hyvin harvoin, sillä hän on useimmiten joko työpaikallaan tai sisällä häkissään. Vallitsevan tilanteen kussakin häkissä voi päätellä tarhauksen parkkipaikalla.

Ihmistarhauksen avain on työpaikoissa. Ihminen suuntaa kaupunkiin, sillä siellä ovat työpaikat ja työpaikat tietävät rahaa. Tällä rahalla voi maksaa häkkinsä ja siellä viihtyäkseen ostaa sinne toisten häkki-ihmisten kokoamia laitteita tai katsoa simulaattorista lattiaihmisten näyttelemää elämää. Ihmistarhaus synnyttääkin yhtä aikaa sekä hankintojen tarpeen että varan näiden tarpeiden hankkimiseen. Se on itse sekä syöjä ja ruokkija, mutta irrallinen rengas. Harvalle enää riittäävät pesä, perhe ja jokapäiväinen leipä, jotka olisivat saatavilla vähemmälläkin työllä, sillä ihminen on ohjattu haluamaan. Hänelle on määritelty elintasoltaan hyvä ja arvokas elämä, joka ei viime kädessä tarvitse edes rakkautta. Elämäänhän tullaan viihtymään ja kuluttamaan, näin on monin tavoin annettu ymmärtää. Kysymys on vapaan ihmisen ohjaamisesta haluamaan sellaista, mitä ilman hän tulisi aivan hyvin toimeen ja voisi monin tavoin paremmin. Tämän saavuttamiseksi hän astuu häkkiinsä ja taistelee siellä yhä mukavammin viihtyäkseen.

Tarhatun häkki-ihmisen päätehtävänä on rakentaa valtakuntaa, jota hän ei oikeastaan juuriltaan edes itse tunnista. Ihmistarhausta perustellaankin juuri yhteiskunnan kehityksellä, mutta onko kukaan koskaan kertonut häkki-ihmiselle, mitä valtakuntaa ja kenelle hän oikeastaan rakentaa? Liittyykö hänen työpanoksensa kehitykseen, jolla on jokin päämäärä ja onko tuo päämäärä lainkaan toivottu? Täytyisi kai olla muutakin syytä kuin työnteko omia hankintoja varten, jotain jonka eteen kaikki antavat panoksensa. Ainakaan suomalaisen ihmistarhan asukkaita katsoessa kehityksen suunta ei ole ollut tarhausta tukeva. Ihminen ei voi hyvin. Hän on passiivinen, elää viihteen ja kilpailun kourissa ja hänen jälkeläisensä kasvavat hedelmättömällä, huonoa ravintoa antavalla maaperällä nappikuulokkeet korvillaan. Yhteiskunnan kehitystä tällainen ei toki haittaa. Verorahat kilahtavat kirstuun, vaikka kaiken näkyvän ja näkymättömän rakentaja, tarhattu, työtä tekevä ja keinovapautta elävä ihminen, ei voisikaan hyvin.

Mutta mitä tarhaihminen siis rakentaa? Suomen valtio on jatkuvasti talousvaikeuksissa niin, että veroja uudistetaan, kuntia lakkautetaan, terveysasemia ja kouluja suljetaan. Kun sitten katsoo ympärille niin ei tässä maassa ole juuri silminnähtävää kehitystäkään tapahtunut. Väkiluku on ennallaan ja kaupungit matalia niin kuin ennenkin. Tarhattu ihminen omistaa ehkä uusia leikkikaluja, mutta ne hän on hankkinut omilla varoillaan. Missä siis näkyy yhteiskunnan rakentaminen, tarhaihmisen kädenjäljet, jatkuvasti kasvanut energiantarve ja kertyneet verovarat? Miksi muurahaiskeko ei kasva eivätkä julkiset palvelut parane, vaikka kaikki koko ajan rahoittavat sen rakentamista ja ehostusta? Miksi kaikkea päin vastoin supistetaan ja hinnat nousevat, vaikka ravinnon, asuinsijan ja koulutuksen tarve ei kenenkään osalta ole muuttunut? Rakennammeko me ylipäänsä mitään vai teemmekö vain rahaa kasvottomille, etäisille maaherroille sillä kehityksen illuusiolla, että puhelinmallit ja junanvaunut uudistuvat. Pilkomme polttopuita, mutta missä niitä poltetaan, kun kotimaassa nuotiopaikat vain vähenevät?

Ihmisen oikeus on tietää, minkä vuoksi hän on vapaudestaan tarhaansa astunut ja mitä hän kotimaassaan rakentaa. Siihen ei riitä tieto budjettiriihestä, taikasanat hyvinvointivaltiosta tai suhdannevaihteluista eivätkä televisioidut Itsenäisyyspäivän juhlat. Kansaa seisoo leipäjonossa ja terveysasemat kuihtuvat, vaikka työtä kyllä tehdään niin kuin aina ennenkin eivätkä tarpeet ole kasvaneet. Samaan aikaan nostetaan musiikkitaloja, kiillotetaan pintaa niin kuin velka-autollaan kehuskeleva naapuri. Jokainen voi nähdä, ettei kaikki ole kohdallaan.